perjantai 27. toukokuuta 2016

Tällä hetkellä

Neiti söpöläinen on tänään 25 päivän ikäinen. Aika on mennyt hurjan nopeasti! Se on aivan totta kun sanotaan, että lapset ovat pieniä vain hetken. En tietenkään tarkoita, että Emilia olisi iso (:D) mutta kyllä tämä pallero tuntuu jo painavammalta ja onhan Tobiaskin kohta jo 4-vuotias. Toisaalta kasvaessaan murunen jaksaa olla pidempiä pätkiä hereillä, nukkua yöllä useamman tunnin, tarkkailla ja ihmetellä kovasti ja hymyillä takaisin kun sille lepertelee. Ne ovat kivoja ja odotettuja muutoksia.

On jännä seurailla vauvan kasvonpiirteitä nyt kun ne alkavat paremmin hahmottua. Silmät ovat hieman sinertyneet, iho on tummempi kuin minulla ja Tobiaksella eli isänsä lattaripigmentin on tainnut periä. Kovasti ollaan mietitty onko tämä nyt sitten minun vai isän näköinen mutta kyllä se tässä vaiheessa on aika vaikea sanoa. Eikä toisaalta Tobiaskaan näytä minun mielestäni erityisemmin kummaltakaan meistä joten saa nähdä. Viime neuvolakäynnillä tehtiin pituusarvio ja täytyy sanoa, että ei tästä tyttösestä kovin pitkää taida tulla. 165,2 cm oli arvio. Samanlainen tappi kuin äitinsäkin. Tobiaksenhan arvioitiin kasvavan 190 senttiseksi joten ihan sellaisissa lukemissa ei Emin kanssa liihotella. :D



Täytyy muuten todeta, että toisen raskauden jälkeen ei kroppa todellakaan palaudu yhtä vauhdikkaasti kuin ensimmäisen. Muistan Tobiaksen kanssa olleeni vanhoissa mitoissa parissa kuukaudessa ilman suurempaa panostusta ja jo synnytyksen jälkeen masu oli mielestäni suhteellisen pieni. Nyt tuntuu että paino junnaa paikoillaan. 12 kiloa lähti niin että humahti mutta sitten tuli stoppi. Mälsää. Toisaalta pitää olla itselleen armollinen, koska eihän siitä synnytyksestä tosiaan ole edes kuukautta kulunut. Joskus sitä vain tahtoo saada kaiken itselleen heti samantien, varsinkin kun on juuri katsellut vuoden vanhoja timmikroppaisia kuvia itsestään. Harmittaa myöntää miten ulkonäkökriittinen olen itseäni kohtaan. No mutta maltti on valttia ja nyt keskitytään terveelliseen ja monipuoliseen ruokavalioon, jotta vauva saa maidosta itselleen voimaa. Lenkkipolulle ehtii sitten kun lääkäri on näyttänyt vihreää valoa. 

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Reissu Argentiinaan

Marcosin veli oli meillä kylässä reilu kuukausi sitten mun ollessani viimeisillään raskaana. Edellisen kerran se kyläili pari vuotta sitten talvella kun asuttiin pienessä Puistolan kaksiossa. Silloinen reissu oli veljelle varmasti aika ikimuistoinen ja erikoinen, koska oli talvi ja pojat pääsivät mm. kävelemään jäätyneen joen päällä, pulahtamaan avantoon ja tuntemaan miltä tuntuu pakkanen ja luminen maa. Tämä reissu ajoittui keväiselle viikonlopulle jolloin saatiin nauttia sekä auringonpaisteesta että vesisateista. Tällä kertaa pojat kävivät ihastelemassa Porvoota, viettivät iltoja ulkona ystävien kanssa, kävelivät ja shoppailivat Helsingissä, sirkustelivat Tobiaksen sirkuskoulussa ja viettivät muuten vain veljesten keskeistä laatuaikaa mm. jakaen kiivaita mielipiteitä Argentiinan politiikasta kumoten punaviiniä pullotolkulla. Karaokeakin olivat käyneet laulamassa. :D

Marcosin veli on itseasiassa ainoa Argentiinan vieras mitä tähän mennessä ollaan kylään saatu näiden kolmen Suomessa asutun vuoden aikana. Aika on mennyt hurjan nopeasti ja täytyy sanoa, että Marcos on sopeutunut Suomeen mielettömän hyvin. Se tuntee Helsinkiä paremmin kuin minä (noloa mutta totta), tienaa parempaa palkkaa kuin minä, on haalinut itselleen enemmän kavereita kuin mitä minulla on ja on myös oppinut puhumaan suomen kieltä. Ei huonompi saavutus!

Nyt näiden kolmen Suomivuoden ja kahden velivisiitin jälkeen on vihdoinkin meidän vuoromme vierailla Argentiinassa. Lennämme joulukuun alussa Buenos Airesiin koko perheen voimin, vietämme siellä joulun ja palaamme juuri ennen uutta vuotta takaisin. Kolme viikkoa kuuman auringon alla. Kyllä kiitos! On todella mielenkiintoista nähdä mikä on muuttunut vai onko mikään. Marcosin perhettäkään ei olla niin pitkään aikaan nähty eikä tietenkään kavereitakaan. Jännittävää! Tobiakselle reissu tulee varmasti olemaan oikein hauska, koska saman ikäisiä serkuksia löytyy yllin kyllin. Ainoa ongelma on kommunikointi. Tobias ymmärtää espanjakieltä todella hyvin mutta vastaa aina suomeksi. Noh, Argentiinassa suomen kieli ei kovasti lämmitä joten saa nähdä kuinka poika selviää haasteesta. Uskon, että jossain vaiheessa reissua päässä tapahtuu jonkunlainen "klick" ja kieli vaihtuu espanjaan. Niin ainakin toivon, koska ollaan molemmat Marcosin kanssa harmiteltu sitä ettei Tobias oikein viitsi espanjaa puhua muuta kuin väkisin tivaamalla.

Jo reissupäätöstä tehdessä halusin ehdottomasti liittää matkaan muutakin kuin pelkkää Buenos AirePilar akselilla pörräämistä. Ei mitään pahaa toki niissäkään mutta kun niin pitkän matkan taittaa  ja niin suuren setelin reissuun sijoittaa tuntuisi oudolta olla tekemättä mitään "extraa". Olisin kovasti tahtonut matkata etelään, Barilochen suunnille mutta Marcosin mielestä matka on liian pitkä autolle ja liian kallis lentokoneelle. Noh, päädyimme sitten Córdoban seutuun. Sieltä saamme ilmaisen majoituksen ja ystäviä ja veljeksiä monenmonta seuraa pitämään. Marcos saa myös luvan esitellä minulle Córdoban kauneuksia kuten sierras de Córdoba, salinas, olivares, sierra de las quijadas (vähän kauempana, tehdään daytrip sinne) jne. Haluan myös testailla tähtikuvausta ja Marcosin mielestä tuolla Córdoban landella öinen tähtitaivas ja milkyway ovat  tosi wau. Kai se on luotettava herran sanaan. Córdoban lisäksi harkitsemme matkaa myös Uruguayn puolelle. Sieltäkin, Punta del Estestä, saisimme ilmaisen majoituksen ja voisimme ottaa vähän aurinkoa ja uiskennella lasten kanssa meressä. Ei sitä muuta voi toivoakaan hellelukemien kivutessa neljääkymmeneen asteeseen.


Sellaisia suunnitelmia meillä. Maltan tuskin odottaa. Itse matkantaittovaihetta en niinkään odota (yksi nelivuotias ja yksi alle vuoden ikäinen vauva matkaseurana) mutta eiköhän siitäkin selvitä ja vaivannäkö toki palkitaan kivalla reissulla. Matkan jälkeen minulla on vielä kuukausi aikaa henkisesti valmistautua työhönpaluuseen ja sitten se on taas menoa. Mutta keskitytään nyt ensin tähän ihanaan kesään ja ihmetellään asiaa uudestaan syksymmällä. ;)

Ps. kuvilla ei ole mitään tekemistä Argentiinan kanssa. Ovat vain viime päivien räpsyjä.

torstai 19. toukokuuta 2016

Suhaillen

Vaunulenkit ovat nykyään päivän kohokohtia, niin rentouttavia ne ovat. On ihana hengitellä raitista ilmaa ja antaa jalkojen viedä. Aamuaurinko lämmittää kivasti muttei paahda liikaa. Siinä reippaasti kävellessä ja lintujen laulua kuunnellessa virkistyy ja herää kivasti uuteen kauniiseen päivään. Kaikkialla on jo mukavan vihreää.

Ollaan käyty milloin missäkin, joka päivä eri paikassa. Toisinaan ollaan oltu Vantaanjoen varrella, välillä taas kivuttu Ikeaan johtavia ylämäkiä. Metsissäkin ollaan samoiltu. Emillä on toisinaan ollut vähän rocky road noilla pikkupoluilla mutta tyytyväisenä se on vaunuissa nukkunut. :D Onneksi ostettiin sen verran hyvät vaunut että niillä pääsee sulavasti eteenpäin vaikka parit oksat ja kivikasat eteen sattuisivatkin. 

Käytiin yksi päivä ihastelemassa yhtä asuinaluetta tässä lähistöllä ja bongattiin siellä tosi kummitusmaisia hylättyjä taloja. Karvat nousi pystyyn parin talon kohdalla.
Ostettiin vaunuihin tollainen seisomalauta. Tobias rakastaa sitä yli kaiken ja tahtoo aina seisoskella siinä ja kurkistella nukkuvaa Emiliaa. 
Löydettiin ihan kodin nurkilta kunnon eurolava heaven! Niitä oli siellä ainakin 10! Olin juuri samana päivänä mietiskellyt mistähän mahtaisin yhden lavan itselleni löytää. Äkkiä roudattiin yksi kotiin ja nyt minulla on taas uusi diy projekti käynnissä.


Emilia on tänään 17 päivää vanha ja kaikki on sujunut edelleen oikein hyvin. Minäkin olen vihdoin saanut nukkua sillä viime aikoina ollaan herätty vain yhden kerran yössä. Yhtä reipas nukkuja kuin isoveljensäkin vauvana.

Hyvää nimipäivää rakas Emiliaiseni!

lauantai 14. toukokuuta 2016

Kodin laittoa itse tehden

Olemme asuneet tässä uudessa asunnossa nyt n. 8 kuukautta. Alku oli hieman nihkeä. Upouudessa kodissamme havaittiin kosteusvaurio viikon asumisen jälkeen. Pian osa keittiöstä eristettiin muovisella "majalla" jonka sisällä hurisi kuivuri yötä päivää. Asunnossa kävi vähän väliä huoltomiehiä fiksailemassa sitä sun tätä ja hiljalleen suhteeni rakasta kotiamme kohtaan muuttui enemmän inhoksi. En halunnut kutsua tätä kodiksi, ei tämä tuntunut kodilta. Muutto kaksikerroksisesta rivitalosta omine takapihoineen tällaiseen ahtaaseen kerrostalokolmioon tuntui yhtäkkiä helvetin huonolta idealta. Ehkä sekin, että muutto tapahtui juuri niiden pahojen raskauspahoinvointien aikaan lietsoi kuvotusta entisestään.

Talvi meni ja koti tuntui tunkkaisen ahtaalta. En viihtynyt täällä. Halusin pois. Löysin asunnosta pelkkiä vikoja. Kevään lähestyessä jäin pitkälle sairaslomalle ja siitä suoraan äitiyslomalle. Jouduin yhtäkkiä viettämään kaiken aikani kotona ja niin sisustuskärpänen vihdoin pääsi puraisemaan. Innostuin kodin laitosta uudestaan ja pikkuhiljaa me ryhdyimme sisustamaan asuntoa meidän näköiseksemme. Olemme aina olleet sellaisia näprääjiä, DIY tyyppejä. Niinpä tämäkin koti on täynnä pieniä yksityiskohtia jotka ovat täysin omien kätöstemme jälkiä. Ehkä sekin, että diy tulee huomattavasti designia halvemmaksi on yksi syy siihen miksi jaksamme näpräillä kaikenlaista. :D
Ostin Torista parillakympillä vanhan koulutuolin. Hioin sen ja maalasin mattamustaksi. Nyt se toimii meillä työpöydän tuolina. On muuten pirun mukava istua.

Tämänkin tuolin ostin Torista ja tein sille saman käsittelyn kuin koulutuolillekin. Tämä päätyi eteiseen kenkienlaittotuoliksi.

Marcosin äitienpäivälahja minulle. :D Teimme olohuoneeseen valaisimen tyhjistä pulloista. Rommia, punkkua ja  valkkaria.

Ostimme pätkän puuta, sahasimme sen oikean mittaiseksi ja teimme siitä ikkunalaudan, jotta asuntoon saatiin vähän enemmän vihreää väriä kasveista. Aika outoa ettei asunnossa ole ikkunalautoja omasta takaa.


Marcos näppärillä sormillaan asensi tuohon valojohtoon valokatkaisijan. Nyt ei tarvitse enää vedellä töpseliä sohvan takaa irti seinästä vaan kaikki sujuu näppärästi nappia painamalla. On se ihanaa kun talosta löytyy tuollainen handyman. :D Seinät olisi tarkoitus koristaa kivoilla printeillä jossain vaiheessa. Sohvapöytä on ollut uskollinen ystävä jo pitkään ja edelleen siitä kovasti tykkäilen.

Koti on edelleen kesken mutta niinhän se taitaa aina olla. Kokoajan on jotain uutta ostettavaa ja tehtävää listalla mutta sehän on ihan kiva. Ei ainakaan pääse kyllästymään kun ikuisuusprojekti ei koskaan tule päätökseen.

perjantai 13. toukokuuta 2016

Hurahdus

Kesä tuli niin että humahti. Lämpimiä ja aurinkoisia päiviä on ollut jo niin monta etten edes muista koska viimeksi olisin pitänyt takkia päällä. Aikas ihanaa, sanoisin. Tällä hetkellä sydän pamppailee kaikelle kesäiselle. Ulkoilu on parasta ja maisemat niin kauniin vihreät. Marjat ja hedelmät maistuu ihan super hyviltä ja pisamat näyttävät kivoilta. Silmät siristellen, hikipisara otsalla kävellen. Illallakin on valoisaa. Räikeän keltainen kerrostalommekin näyttää siedettävämmältä. Kesä ja värit. Voihan fiilis! Joka vuosi näihin aikoihin minä hurahdan. Tänä vuonna hurahdus vetelee ihan omissa sfääreissä, koska babyhormoonit ovat niin kivasti sekoittaneet mun pääni. :)
Kirpeää.

Äitienpäivänä sain kukan.

Jotain ne siellä onkii.
Nukkuva vauva on suloisuuden huippu.
Aurinkoaamupalaa.

Voihan räikeys. :D

Mikäs tässä on ollessa. Viikonloppukin tekee tuloaan ja se tarkoittaa yhteistä perheaikaa ja ystäviä.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Ihana kamala lapsiperhearki

Olen kahden lapsen onnellinen äiti. Kun sain pienen tyttövauvan ensi kertaa syliini tuntui että sydän pakahtuu. Ei sitä onnen ja rakkauden tunnetta voi mitenkään sanoin kuvailla. Sillä samalla sekunnilla koko tuntien mittainen supistuskipuhelvetti unohtui kauas pois ja mieleen jäi vain synnytyksen ja äitiyden ihanuus. Kummallista miten mieli toimii.
Tyttö syntyi aurinkoisena maanantaipäivänä, täydellisen terveenä ja suloisena. 3,6 kg ja 52 cm. Tumma tukka ja suuret silmät. Niin kaunis.
Vauva-arkea ollaan elelty nyt 6 päivää ja tähän saakka se on sujunut oikein hyvin. Tyttö on rauhallinen eikä juurikaan itke kunhan masu on täynnä ja vaippa puhdas. Yöllä heräillään yleensä pari kolme kertaa ja se kyllä tuntuu pahasti äidin silmäpusseissa mutta sellaistahan se on. Toivotaan että minäkin saan vielä jossain hamassa tulevaisuudessa nukkua kokonaisen yön ilman imetystä ja vaipan vaihtoa.


Tobias on ottanut Emilian hienosti vastaan. Se tykkää antaa sille paljon pusuja ja haleja ja kovasti haluaisi sylissäkin pitää. Se silittelee Emin otsaa ja hymyilee. Tosi suloista katseltavaa. :) Toisinaan Tobias vaikuttaa vähän herkältä, se saa ihmeellisiä harmitus/kiukutuskohtauksia ihan pienistä ja hölmöistä jutuista. Se kai johtuu siitä että huomio pitääkin yhtäkkiä jakaa pikku siskon kanssa. Tai sitten se on taas näitä iän tuomia uhmia.
Itse olen voinut hyvin. Väsyneesti mutta hyvin. Ollaan käyty vaunujen kanssa käveleskelemässä joka päivä ja vaikka olo on vielä vähän vedoton fyysisesti niin henkisesti leijailen kokoajan jossain onnellisuuspilvissä. Eilen mm. kävelyllä rupesin onnesta vuolaasti itkemään kun mietin Emiliaa, synnytystä ja sitä kätilöä joka synnytyksessä oli mukana alusta loppuun. Marcos meinasi että mulla on varmaan jotkut postpartum-tunteilut menossa, niin kai onkin. :D 
Toivon, että kaikki jatkuu yhtä hyvin kun on tähänkin saakka mennyt *koputi koputi*. Tiedän kyllä että kahden lapsen kanssa elämä voi olla aika haasteellista ainakin näin alkutaipaleella mutta yritän kovasti keskittyä hetkeen ja nauttia tästä mitä minulla juuri nyt on. Jos ja kun vastaan tulee alamäki niin se on sitten sen ajan murhe. :)