tiistai 29. huhtikuuta 2014

It's movie time!

Noniin leidit ja gentlemannit! Kaivakaahan popcornit, karkit ja limut esiin sillä tässä tulee teille pientä kolmen ja puolen minuutin mittaista dokkari-lyhärielokuvaa meidän elämän käännekohdasta, eli Suomeen muutosta. Enjoy!







sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Pyörällä Porvooseen

Minä ja mieheni. Me emme ole mikään ihan tavallinen parivaljakko. Me molemmat olemme hieman hulluja. Kumpikin rakastaa seikkailuja ja uusia haasteita. Me haluamme nähdä ja kokea niin paljon kuin vain voimme tämän pienen elämän aikana emmekä todellakaan halua jumahtaa tylsään, tasapaksuun arkeen. Suunnitteilla on kymmeniä viikonlopun mittaisia pakomatkoja eri Euroopan maihin. Vaihtoehtojakin on niin monia, ettei oikein tiedä mistä aloittaa! Ehkä pitäisikin aloittaa Suomesta? Kesä tekee kokoajan tuloaan, joten mielestäni Suomella on juuri nyt paljon annettavaa. Me molemmat rakastamme pyöräilyä ja pienellä budjetilla matkustamista joten.....miksei pyöräiltäisi Porvooseen? Niinpä, miksi ei?! En muista kumpi tuon ajatuksen ensimäisenä heitti ilmoille mutta toinen komppasi heti messissä, "todellakin!!" ja ei muuta kuin reittiä ja matkaa suunnittelemaan. Porvoo on yllättävän lähellä Helsinki-Vantaan rajaviivaa. Vain n. 44 kilometrin päässä. Ei ollenkaan paha. Mielestäni vielä aika realistisen matkan päässä jos siis pyörällä aikoo liikkua. Tälle pyöriäilijäkaksikolle se ei ole matka eikä mikään. ;)



Kun päivämäärä oli lyöty lukkoon alkoi viikon mittainen kunnonkohotuskuuri. Pyörällä töihin, pyörällä kotiin, pyörällä Helsingin keskustaan. Pyörällä ihan kaikkialle. Kyllä siinä äkkiä huomasi olevansa suht hyvässä kondiksessa. Pakarat jaksoi painaa täysillä aika jyrkissäkin ylämäissä. Oltiin siis sekä fyysisesti että henkisesti valmiita koitokseen. Sitten koittikin SE päivä. H-hetki. 

Eniten matkassa pelkäsin autotiella ajamista. Tiesin, etteivät pyörätiet johda Porvooseen saakka, joten ainoa mahdollisuus oli suhailla autojen seassa. Mitä jos ne ajavat päälle tai kurvaavat pelottavan läheltä? Maantiet ovat täynnä sekopäitä enkä todellakaan tahdo joutua sellaisen yliajamaksi. Marcosin mahtavat puheenlahjat saivat minut kuitenkin heittämään turhat pelot romukoppaan ja niin me lähdimme matkaan. 


Tunnelma oli aluksi aavistuksen jännittynyt mutta hien noustessa pintaan kaikki murheet ja huolet painuivat pois mielestä. Hiukset hulmusivat tuulessa ja oli jotenkin niin helppo hymyillä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja ilma tuoksui raikkaalta. Siinä me matkasimme. Kilometri toisensa jälkeen. Maisemat vaihtuivat ja Porvoo oli kokoajan hieman lähempänä. Autot ohittivat aika-ajoin mutta minä pysyin hengissä. Turhaan olin pelännyt.

Kahden tunnin ja monen tuskaisen ylämäen jälkeen saavuimme vihdoin määränpäähämme, ihanaan ja lämpimään Porvooseen. Ah, miten kaunis kaupunki se onkaan. Kävelimme mukulakivetyksellä ja ihailimme maisemia. Jalat olivat aavistuksen muusaantuneet pyöräilyn jäljiltä mutta kyllä niillä saattoi vielä kävellä - ainakin toistaiseksi. Löysimme mukavan ravintolan ja söimme siellä lounaan. Kilistimme saavutuksen kunniaksi. Voittajafiilis!






Vietimme muutaman tunnin Porvoon auringon alla ihastellen kiehtovan vanhanaikaista tyyliä ja merimaisemia. Sitten olikin aika istuutua linja-auton penkkiin ja päristellä takaisin Helsinkiin.

Aivan ihana sunnuntai. Fyysisesti todella uuvuttava ja raskas mutta henkisesti niin ikimuistoinen. Suosittelen lämpimästi! Polkupyörä on oiva kulkuväline ja sitä kannattaa käyttää.

English: We had this crazy idea of biking to Porvoo (a city near Helsinki, around 44 km away from our home). And so we did it. We sat on our bikes and cycled all the way to Porvoo which is such a beautiful and medieval city by the sea. We had lunch there and walked around a little bit and took a bus back to Helsinki. What a perfect mini trip and workout!

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pitkän viikonlopun ihanuutta

Eikö olekin ihanaa kun päivät pitenevät ja aurinko lämmittää jokaisena päivänä hieman enemmän kuin edellisenä? Se tapahtuu niin huomaamatta. Kahlaat läpi pitkän ja pimeän talven ja yhtäkkiä havahdut valoisaan ja kauniiseen kevätiltaan. Se on aika upea fiilis. Linnut laulelee ja on vaan niin hyvä olla. Hymyilyttää kovasti ja tekisi mieli viettää jokainen sekunti ulkona auringon paisteessa. 

Kevät on minun lempi vuodenaikani enkä millään voi ymmärtää kevätväsymystä saatika -masennusta. Minun kroppani toimii jotenkin niin päinvastaisesti. Keväällä herään henkiin. Latailen akkuja jotta jaksan onnellisena läpi kesän. Syksyn tullen akun virta alkaa tyhjetä ja viimeistään talvella elän jonkin sortin sumuverhon alla. Ihan tyytyväisenä mutta kuitenkin hieman apeana. Noh, yksilöitä me jokainen ollaan ja se tästä elämästä tekeekin niin mielenkiintoisen. Kaikki toimivat hieman eri tavalla. Minä olen tällainen ja tyytyväinen siihen.

Palataan takaisin kevääseen ja lämpöön. :) En voi kyllin sitä ylistää. Olen niin onnellinen! Koko viikon sääennusteet näyttävät jopa liian hyviltä ollakseen totta. Kuljen ulkona nahkatakissa. Kesäkengissä. Ilman pipoa. Eikä minulla ole kylmä!! Ihana tunne kun ei tarvitse vuorata itseään michelin miestä muistuttavaan toppapukuun ja vyöryö eteenpäin hatarin askelin. Voisin jopa harkita aurinkolasien ostoa. Pisamiakin alkaa varmaan tulla pikapuoliin. 

Pääsiäisenä saatiin todellakin nauttia keväisen lämpimistä keleistä. Helsinki toi parhaita puoliaan esiin. Oli paljon valoa ja hyvää mieltä. Vietimme todella paljon aikaa ulkona perheen kanssa. Tehtiin monen tunnin pyörälenkkejä auringon paisteessa. Istuttiin pihalla ja katseltiin Tobiaksen leikkiä. Juotiin lonkero ja toinenkin. Ostettiin Ikeasta pihakalusto, joka pääsi samantien suurkulutukseen. Kahvia omalla pihalla, omassa pihatuolissa, omien kukkien ja kasvien ympäröimänä. Ihanaa! Monena päivänä olen vain sulkenut silmäni ja antanut auringon helliä poskipäitä. Hymyillyt. Kuunnellut musiikkia, joka on nostanut ihon kananlihalle. Mieletön fiilis. Musiikilla on niin suuri voima mielialoihin ja tuntemuksiin. Musiikilla ja keväällä.

















Sunnuntaita vietettiin äidin luona syöpötellessä ja juopotellessa. Äidin pöperöt. Voiko niitä kyllin ylistää! Toivottavasti minustakin tulee "isona" tuollainen keittiössä hääräilevä mummi, jonka ruoka löytää tiensä jokaisen sydämeen. Hyvä ruoka, parempi mieli. Olen tosin hieman erikoinen tapaus terveysintoilujeni kanssa.. Ehkä siis tarjoan lapsenlapsilleni merileväjauhetta ja superfoodeja. Ken tietää. :D 

Sellainen mukavan leppoisa pääsiäinen meillä. Entäpäs teillä? Nauttiko kukaan muu auringon paisteesta ja lintujen laulusta? Sininen, pilvetön taivas on kyllä niin kaunis.

English: Hello spring! Hello sun! We had a great Easter holiday. Lots of sun and spending time outside enjoying of the beautiful spring weather. We also visited my mom and had a delicious dinner at her place. Well... That's pretty much it. Nothing that special but still really cozy and fun. How was your Easter? :)

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Huhuu, onko ketään kotona?

Huhuu! Onko siellä enään ketään? Kovasti kyllä kaikuu... Hyvin mahdollista, että olen onnistunut karkoittamaan jokaisen lukijan tämän pitkän hiljaiselon myötä. Edellisestä kirjoituksesta on aikaa vähäiset 10 kuukautta. Käsittämätöntä! Voisin kirjoittaa monta kappaletta ajanpuutteesta, kiireestä ja elämänmuutoksista mutta tiedän, että aikaa saa aina järjestettyä jos niin tahtoo. En siis piiloudu tekosyiden taakse vaan nostan kädet nöyrästi ilmaan ja tunnustan olevani laiska, paska ja saamaton. Inspiraatio on ollut hakusessa ja samoin tietokoneella istumisen into. Nettiä on niin helppo selailla puhelimella mutta toisaalta pitkien kirjoitusten rustaus kärpäsen paskan kokoisella näppäimistöllä on yhtä tuskaa. Instagramin (@sarimariar) kanssa on ollut liian hauska leikkiä ja kännykän kamera on ollut suurkulutuksessa. Oma järkkäri taas on ollut pölyttymässä kirjahyllyssä. Ihan pahaa tekee.

Huomaatteko kuitenkin, että täällä minä taas olen!! Nöyränä ja pahoittelevana mutta toisaalta iloisena, sillä kevät on tuonut taas paljon uutta energiaa ja inspiraatiota. Aion jatkaa kirjoittamista ja valokuvaamista vanhaan tuttuun tapaan. Jos olen menettänyt kaikki lukijat niin kirjoitan tätä sitten vain itselleni. Sekin on ihan ok. Omaan pieneen päiväkirjaan on kiva purkaa ajatuksia ja jakaa mukavia hetkiä elämän varrelta.

Aloitetaan nyt vaikka jonkinlaisella yhteenvedolla siitä mitä meille kuuluu ja mitä kaikkea on tapahtunut viimeisen kymmenen kuukauden aikana. Edellisen kerran kirjoitin viime juhannuksena, joten harpataan siis tuon pitkän ja pimeän mutta ah!-niin-lumettoman-talven yli ja keskustellaan viime kesästä/syksystä. Toteutin silloin muutamia valokuvausprojekteja ja niiden parissa oli aivan ihana työskennellä. Samaan aikaan keskityin lähinnä lomailuun ja vanhojen tuttujen tapailuun. Etsiskelin ahkerasti töitä ja asetuin pikkuhiljaa aloilleni tähän Vantaan rajoilla sijaitsevaan tukikohtaamme. Tässä pari kuvaa eri projekteista.

















Syksyn tienoilla alkoi vihdoin tapahtua. Työnhaku tuotti tulosta ja aloitinkin uudessa työpaikassa logistiikkakeskuksessa (=lue varastolla haha). Tiedän... Varastoduuni! Ei kuulosta yhtään niin ylelliseltä. Kivaa siellä kuitenkin oli. Sain ajella sellaisella "trukilla" päivät pitkät ja tällaiselle ajokortittomallehan se oli yhtä juhlaa. Elämän pienet ilot voi olla jotain noinkin naurettavan yksinkertaista asioita. Tärkeintä on että nauttii. Aloitin työpaikalla siis vuokratyöntekijänä mutta puolen vuoden raataminen tuotti tulosta ja minut palkattiin ihan kokopäiväiseksi vakkarityöntekijäksi. Ihan huippu fiilis kun joku arvostaa sun työntekoa ja tahtoo sut mukaan tiimiin! Päivät ovat siis viime syksystä saakka olleet minun osaltani erittäin työntäyteisiä.



Marcoskin teki jonkun verran erilaisia juttuja ja lopulta päätyi Eiran aikuislukioon opiskelemaan suomen kieltä. Opiskelu on ollut melko intensiivistä. Koulua on aina neljänä päivänä viikossa usean tunnin verran per päivä. Marcos on tosi motivoitunut opiskelemaan ja on itseasiassa yksi luokkansa parhaista vaikka aloittikin ihan nollasta. Ylpeä täytyy olla!






Tobias on tietenkin kasvanut aivan huimasti. Niin ne lapset tekee tuossa iässä. Selailin vanhempia blogin kuvia ja huokailin kuinka pieni Topsukka oli aikoinaan. Nyt se kävelee ja juoksee ja puhuu ja leikkii ja noh... välillä kokeilee myös  rajojaan kaikenmaailman päähänpistoilla (=äitiä on mm. kiva joskus purra ja läpsiä....). Tobias siis täyttää heinäkuussa 2v. Eikö ole uskomatonta miten nopeasti aika menee!! Huomasin mm. että tuossa mun esittelytekstissäni kerron olevani 24v vaikka todellisuudessa täytän tänä syksynä 26v!! Niin se ihminen vanhenee ihan huomaamatta... *ikäkriisi*

Talvesta ei ole paljoa kerrottavaa. Se oli pitkä ja pimeä. Lumeton. Tylsä.. Eleltiin rauhallisesti. Marcosin veli kävi meidän luona kylässä ja se kyllä piristi meidän perhettä kovasti. Pojat kävi mm. avantouinnilla jota edes minä en ole koskaan kokeillut. Aika huvittavaa ja kylmän jäätävää katseltavaa se oli. :)



Jään päällä kävelyä.


Tässä vielä joitain kännykuvia viime ajoilta..

Terveysintoilu on tuottanut tulosta.


Pikku tonttu jouluaattona.




Sisko ja minä Tobiaksen 1v synttäreillä.




Kävin pari päivää sitten kampaajalla muuttamassa lookkia. Leikkasin tukkaa oikein kunnolla ja tuntuu kyllä ihanan virkistävältä tämä suuri muutos. :)

Semmoista kuuluu meille... :) Mitäs teille? Onko siellä enää ketään? Oliko ikävä?
Tästä lähtien blogin puolella tulee olemaan vähän vilkkaampaa kuin viime aikoina. Se on lupaus!!

Hyvää pääsiäistä ihanaisille ihmisille!

Eglish: Helloooo, anybody there? I know I know.... 10 months without writing. I have no excuses. I was lazy, out of inspiration and concentrated too much on other stuff (read life). But here I am again! And I aint going nowhere! I'm going to keep on posting more often. The spring has just arrived and I am getting more alive again!!! How are you guys? Missed me?