torstai 21. kesäkuuta 2012

Myyntikojuja, pyhää, tapahtumia

Nyt tulee taas tuttuun tapaan sekamelskaa ilman minkäänlaista punaista lankaa tai kultaista keskitietä. Pelkkää ajatuksenvirtaa vain. Kertomuksia viime päivistä. Mietteitä.


Käytiin tuossa reilu viikko sitten sunnuntaina kävelemässä San Telmon kaduilla. Sunnuntaipäivät San Telmossa on ihania. Ruuhkaisia mutta ihania. Defensa on täynnä myyntikojuja. Paljon ihmisiä. Laittoman paljon turisteja ja hippejä. Ihania käsintehtyjä esineitä myynnissä. Musiikkia. Kahviloita. Minä viihdyn. Kuvat on siis kyseiseltä päivältä.



Törmäiltiin viime viikolla suomineitosten kanssa Starbucksissa herkkukahvien ja jälkkäreitten merkeissä. Se oli oikeastaan vähän niinkuin blogimiitti, eikös se idea nimenomaa lähtenyt liikkeelle Annikan kommenttiboksissa? :D Oli joka tapauksessa tosi mukava tavata suomalaisia, päästä puhumaan omalla kielellä ja jakaa kokemuksia ja ajatuksia. Meidän täytyy vielä valloittaa se La Plata tai joku muu paikka täällä Bairesissa ennen tulevaa synnytysurakkaa. Reilu viis viikkoa olisi vielä aikaa. :D


Onko kellään muuten kokemusta kameran/objektiivin kalibroinnista? Mä oon vastikään huomannut, että kuvat tarkentuu aavistuksen verran päin puita. Se on itseasiassa aika turhauttavaa. Tarkennat silmiin ja korvat on tarkat. Mun kamerassa on sellanen hienosäätöasetus, jolla voi ite pikkusen kalibroida mutta harkitsen silti kameran ja linssin vientiä liikkeeseen. Lähetin Nikon Argentiinalle sähköpostia ja kyselin hintoja muttei ne toopet edes vastanneet mulle. Jos kellään on minkäänlaisia kokemuksia tai ajatuksia aiheeseen liittyen niin jakakaa niitä mun kanssa!

Eilen oli pyhäpäivä (niitä tuntuu olevan täällä ihan yhtenään. Joka kuukausi joku syy olla menemättä töihin ja viettää pitkää viikonloppua!). Herättiin aikaisin ja mentiin sairaalaan tekemään kokeita. No ei ne meitä ottaneet vastaan sen pyhäpäivän takia, joten meidät käännytettiin jo melkein ovilla. Mentiin sitten oikein kunnon aamupalalle ja käveltiin Floridalla näyteikkunashoppaillen. Illalla tilattiin BuenosAires Deliverystä meksikolaista ruokaa. Maistoin ekaa kertaa elämässäni quesadillaa ja ai että kun oli hyvää!! 


Kuvat pitää vielä tulostaa.
Ainiin hyi kamaluus. Tossa meidän vastapäisessä puistossa kuoli mies pari päivää sitten. Onnellisen tietämättömänä töppösteltiin Chacon kanssa ulos ovesta ja näin samantien kasan poliiseja seisoskelevan puistossa ja tuijottelevan maahan. Maassa makasi mies X-asennossa ja sen naama oli ihan vihreä. Miksei sen naamaa oltu peitetty? Miksei ne tehneet sille mitään, antoivat vaan lojua siinä elottomana ihmisten tuijottaessa ympärillä. Paikalla oli myös ambulanssi mutta sen henkilökunta istui lämpimästi autossa peukkujaan pyöritellen. Tosi outo tilanne. Kaikenlisäksi tunnistin kyseisen miehen. Se on nukkunut meidän kadulla ties kuinka monta viikkoa. Se raahas aina sitä patjaansa minne ikinä menikään. En koskaan nähnyt sen naamaa koska se oli aina vetänyt peiton visusti korviin saakka. N. viikko sitten se siirtyi siitä kadulta tien toiselle puolelle kyseiseen puistoon. Me soitettiin sellaseen numeroon mistä tyypit käy noukkimassa kodittomia lämpimämpään paikkaan nukkumaan. Soitettiin ja ilmoitettiin juuri kyseisestä tyypistä niille ja ne menikin paikanpäälle sille juttelemaan mutta se ei suostunut lähtemään. Parin päivän päästä se makasi siinä samassa paikassa kuolleena. Hyrrrr. Kylmät väreet! Mua inhottaa nykyään kävellä sen puiston läpi kun tulee vaan mielikuvia siitä tilanteesta. Samaan aikaan oon kuitenkin hirmu utelias. Tahdon tietää mihin se kuoli. Huumeisiin? Kylmään säähän? Tappoiko joku sen? Koitin jopa googlettaa mutten löytänyt mitään. Parempi nyt vaan yrittää unohtaa koko juttu, että saan taas mielenrauhan.


Huomenna taidan mennä lounastelemaan kaverin tykö ja lohduttamaan sitä tuoreesta erosta johtuen. Nyyhpyyh. Kivaa juhannusta kaikille! Pääsisinpä itsekin nyt nauttimaan kesästä, mökkimaisemista, järvestä ja saunasta. Ehkä ensi vuonna sitten. Mulla on kuitenkin tänä viikonloppuna pitkästä aikaa kokonainen vapaapäivä, joten jotain kivaa täytyy kyllä keksiä. :)

6 kommenttia:

  1. Oli kyllä kiva tavata.. ja lähdetään ihmeessä La Plataan, jos oot joku vkonloppu vapaa! :) Mistä tilasitte meksikolaista? voitko suositella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olisin vapaa esim ens viikonloppuna. Tosin kun mainitsin asiasta marcosille niin se oli sitä mieltä etten saa enää lähteä niin "kauas" kun nyt ei enää tiedä jos h-hetki sattuukin puskan takaa vastaan :D en tiedä, ehkä se vähän ylireagoi.

      Menin sinne buenosairesdelivery sivuille, klikkasin meksikolaisen ruoan ja kirjotin meiän osotteen ja se tarjos vaan yhtä ravintolaa, joten tilattiin sieltä. Hitto, en kyllä ollenkaan muista sen paikan nimeä. Ruoka oli super hyvää mutta annos oli aika pieni ja itelle ainakin jäi vähän nälkä. Tilasin yhen quesadillan enkä tienny mitä odottaa mut se oli tosiaan vaan yks sellanen täytetty lettu. Ja se makso 35 pesoa. Olis kai pitäny tilata useampi jutska erikseen.

      Poista
  2. Toivottavasti en vaikuta joltain friikiltä, mutta ai että tämä sun blogi ja sinä olette vaan niin ihania! :) Päädyin tänne vahingossa toisen blogin linkkaamana ja luin tän uusimmasta vanhimpaan merkintään melkein yheltä istumalta. Pakko kyllä päästä Buenos Airesissa ja Argentiinassa käymään, näyttää ja vaikuttaa kertakaikkisen upealta! Ja kaikkea hyvää sinulle, miehellesi ja vauvalle! :) Toivottavasti jatkat bloggaamista vielä senkin jälkeen, kun poika on syntynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka kiva kuulla! Sun kommentti piristi päivää kyllä tosi paljon. :) Etkä vaikuta ollenkaan friikiltä. :D Kyllä mä jatkan bloggailua sitten vauvan synnyttyäkin, on tää sen verran kiva harrastus. Sun täytyy tulla tänne matkalle joskus, varmasti tulet tykkäämään! :)

      Poista
  3. Hei! Löysin sun Blogin tänä aamuna aivan sattumalta ja tunnin selailun jälkeen täytyy sanoa että tosi mukavaa luettavaa ja aivan mielettömän hyviä kuvia ! ! ! Hauskaa talvea teille sinne täältä kesäisen sateisesta ja harmaasta Lontoosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kiva kuulla että tykkäsit blogista :) Kivaa kesää sinne Lontooseen! Toivottavasti mäkin vielä jonain päivänä pääsen tutustumaan kyseiseen kaupunkiin. En oo koskaan käynyt mutta se on ehdottomasti mun "minne täytyy vielä jonain päivänä matkustaa" -listalla!

      Poista