sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Kuvitettuja katuja

Joskus on ihana napata kamera kaulaan ja painella ilman määränpäätä pitkin Bairesin katuja. Niin me tehtiin mm. tänään. Bongailin matkan varrelta paljon graffiteja ja niistä tulikin nyt tämän postauksen teema. Mun mielestä graffitit tuo tylsiin katuihin ihanasti eloa ja väriä ja niistä on kiva räpsiä kuvia. Kunnon katutaidetta.




Pirteä meininki mun mielestä, ihanasti väriä ja vaihtelua. Noh, toiset tykkää, toiset ei. Henkilökohtaisesti en ymmärrä miksi Suomessa "töhrimisestä" tulee niin kovat rangaistukset. Nehän vain kaunistaa katukuvaa (elleivät ole vain rumia nimikirjaimia joka nurkkaan sutattuna). Ja sit ihmiset hinkkaa ja pesee niitä pois sormet verillä. Ihan hölmöä.


Mä oon muuten huomisesta lähtien kameraton ainakin seuraavan kuukauden verran. NYYH, kuinka alaston olo. :D Asia on kuitenkin ihan positiivinen. Mä myin kamerani ja se tosiaan noudetaan huomenna. Sain sen myytyä hyvään hintaan ja kyseisellä massilla aionkin rahoittaa mun uuden Nikon D7000 -kameran. Olen asiasta lievästi sanottuna innoissani enkä millään malttaisi odottaa. Pakko kuitenkin on. Marxin pomo lähtee jenkkeihin 16.4 pariksi viikoksi ja se lupautui tuomaan mulle kameran tuliaisena. Hähäh, vitsi mikä mäihä. Lovely. Nyt täytyy vaan laskea päiviä ja purra huulta ja toivoa, että aika menis nopeasti. OON NIIN INNOISSANI!!!11 Ihmiset, joita ei valokuvaus saatika kamerat kiinnosta paskan vertaa on varmaan tylsistyneet pystyyn jo ajat sitten mun blogin suhteen. Oon ehkä maininnut asiasta viime aikoina turhan monta kertaa. Hups ja anteeksi.


Ps.
"Ostetaan kuolinpesiä. Ilmainen arviointi. Loppusiivous." Hyii, miks mun sivulla on tollanen mainos??!


English: Today I just grabbed my camera and went for a walk with my little family. I saw so many nice graffitis all over that they became the theme of this post. So here they are. It was a nice, calm day. These Sunday walks are like a habit for us. Just going wherever, staying out to eat lunch and coming back home. No rush, no hurry. Nice and simple.

12 kommenttia:

  1. Hyviä kuvia =) Mitä vikaa tuossa mainoksessa on? Varmaan hyödyllinen juttu jollekin kiireiselle ihmiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Niinpä kai, itse mainos on ihan ok. Ei vain mun mielestä sovi tälle mun blogisivulle.

      Poista
  2. Mulla näkyy nyt samanlainen mainos tos ylänurkassa, missä lukee: "Katso 10 vuotta nuorempi Äiti paljastaa järkyttävä temppu minen ryppyjä Lääkärit vihaan häntä." Öö, whaaat? :D Ootkohan antanu googlelle jonku luvan mainostaa sun sivulla? Tuskin noita muuten tulis..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, mitä ihmettä?? :DD Voiskohan olla, että mä oon joskus aikoinaan blogia luodessa klikkaillu mitälie nappuloita ja antanu luvan tohon outoon mainostukseen.. :o

      Poista
  3. voi vitsi, löysin tän blogin ekaa kertaa - tosi ihania kuvia ja sä asut sitäkin ihanemmassa buenos airesissa, mahtavaa :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on tämmönen pikku blogi jota ei kovin helposti löydäkään. :P Kyllä, Buenos Aires on ihana! Harmi että nyt tulee talvi, BA:n talvi nimittäin ei ole kovin ihana. :D

      Poista
  4. totta, mutta sen maailmanpuolen talveksi voi vaikka lennähtää suomeen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nojoo. olis kyllä kiva viettää kesä siellä lämpösessä <3

      Poista
  5. Upeita kuvia! Löysin kanssa juuri blogiisi Jump into my backbag blogin kautta, koita kestää hetki ilman kameraa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Joo, tekee nyt jo tiukkaa, viikko ilman kameraa on pitkä aika. Mutta kyllä sitä jaksaa odottaa kun tietää, että sieltä on tulossa pian jotain ihanaa ja odotus vielä palkitaan <3

      Poista
  6. Ihania kuvia ja kämppäkin näyttää kivalta (ainakin tuo "ikkuna" keittiöön)! Luin vähän aikaa sitten jonkun artikkelin, jonka mukaan Baires on graffitien tekijöiden "mekka" ja ihmiset matkustavat kaupunkiin juuri graffitien takia.. kaupungissa on ilmeisesti paljon tyhjiä muureja/seiniä ja ilmeisesti graffitien tekeminen on ainakin jossain määrin sallittua!?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se ikkuna on kiva. Tosin kuten kuvasta huomaa se on täynnä turhaa tavaraa kun ei olla saatu vielä hyllyjä tänne.
      Täällä kyllä näkee tosi paljon makeita graffiteja ihan kaikkialla. Tosin löytyy täältä paljon myös pelkkää "sotkua" eli jotain nimi tageja yms. Täytyy joskus lähteä oikein kunnon kierrokselle ympäri bairesia kameran kanssa ja bongailla!

      Poista