tiistai 21. helmikuuta 2012

Vaahtopäät

Noniin, löydettiinhän me lopulta ne karnevaalit vaikka vähän työlästä se olikin. Otettiin taksi alle ja käskettiin sitä viemään meidät lähimpään häppeninkiin ja kun saavuttiin paikalle kuski vain totesi että eihän täällä mitään ole. Mä olin jo luovuttamassa mutta kyllä ne sit pienen ajelun jälkeen lopulta löytyi.

Oli ihan mukavaa, ihmiset oli iloisia ja päästiin kuuntelemaan musiikkia ja nähtiin screeniltä tanssia. Marcos oli kuitenkin jättänyt kertomatta pienen yksityiskohdan. Käveltiin siinä ihmismassassa kun yhtäkkiä huomasin, että kaikki ihmiset oli ihan valkoisia. Siinä vaiheessa se vasta totesi että "periaatteenahan on sit suihkuttaa kaikki naiset täyteen tollasta vaahtoa...".

Noniin, kiva. :D Mä olin tietenkin laittanut meikit ja hiukset hyvin ja sit se ilmottaa vasta paikanpäällä että sä tuut niiiin kastumaan tuolla ihmisten seassa. Porukka oli oikeesti ihan totaalisesti vaahdossa, naiset varsinkin. Silmät kiiluen nuoret teinipojat siellä juoksi tyttöjen perässä ja suihkutti vaahtoa etenkin niiden naamalle. Mä katsoin kauhulla kun kaikkien mimmien pärstät oli ihan valkosena, ne yritti epätoivoisesti pyyhkiä silmiä puhtaaksi ette edes eteensä näkivät. Mun tavoitteena olikin sitten tanssahtelun sijaan selviytyä tilanteesta mahdollisimman kuivana. Onneksi ihmiset varoi Marcosia kävelykeppiensä kanssa ja siinä mä salakavalasti pujahtelin sen takana vältellen vaahtoavia ihmisiä. Kyllähän mä lopulta kastuin mutta en sentään naamasta. Saavutus sekin. Karnevaalit itsessään oli kuitenkin pettymys. Tapahtuma oli yllättävän pieni. Odotin enemmän tanssia ja musiikkia muttei siellä ihmispaljoudessa oikein mitään päässyt näkemään. Nopeasti siinä pääsi tylsistymään ja lopulta totesinkin että kyllä rakas, sinä olit oikeassa. Ei nämä olleet sitä mitä odotin. Olen joka tapauksessa iloinen että päästiin paikanpäälle ja mä vihdoin näin ne kauan odottamani karnevaalit. Nytpähän tiedän mistä on kyse. Marcos kuitenkin korosti, että nää Buenos Airesin karnevaalit ei oo mitään esim Brasiliaan verrattuna. Riossa esim meininki on täysin eri luokkaa.
English: So we finally found the carnival though it was not what I expected. It was much smaller, not so good music, very few dancers and people were just concentrating on sparying foam on each other. Really. I managed to stay pretty dry but some people were soaked. The point was to spray women as much as possible. Teenager boys were excited about that. Lovely. Well, the carnival in Buenos Aires is something completely different than for example in Rio De Janeiro. That's probably why I got so disappointed, I was expecting something much bigger.

2 kommenttia:

  1. Voi, mä en edes tiennyt, että Argentiinassakin karnevalisoidaan.. tää taitaa olla just se aika kun Mendozassa on sitten vendimia -bileet ja valitaan vuoden viini-tyttö :)
    Niillä 15vuotissynttäreillä noita valkosia vaahtoja todella harrastetaan.. hehe.

    VastaaPoista
  2. Joo, kyllä täällä karnevalisoidaan. Kuulemma Gualeguaychussa (entre rioksen provinssissa) järjestetään ihan kunnon karnevaaleja ja isompia showja mutta täällä buenos airesissa ne tapahtumat oli aika pieniä.
    Haha, vuoden viinityttö. Kuulostaa hauskalta. :)

    VastaaPoista