perjantai 3. helmikuuta 2012

Uusi paikka ja huono onni

Noniin, nyt sitä asutaan uudessa kodissa täällä Buenos Airesin sykkeessä. Ihanaa, kun kaikki on taas lähellä. Puolikas kortteli huoltoasemalle, puolitoista korttelia ruokakauppaan, yksi kortteli leipomoon, puolikas kortteli apteekkiin, kolme korttelia metroasemalle ja sitä rataa. Myös yksi ilahduttava asia on se, että voin taas sopia itselleni pikaista menoa esim lounaan merkeissä. Ennen se oli liian monimutkaista koska piti ensin kävellä bussipysäkille 20min, ottaa bussi Bairesiin 60min, siirtyä paikasta A paikkaan B ja pian kello olikin jo paljon. Ja sama tietenkin toiseen suuntaan. Ei siis voinut tehdä mitään spontaania. Piti suunnitella pääseekö jollekin yöksi, että voi illallistaa yhdessä koska viimeinen bussi meni liian aikaisin. Nyt voi vaan sopia, että nähäänkö tunnin päästä? Ok, mennään syömään ja sit matka jatkuu eriteille. Siistiä!


Meidän muutto ei kyllä mennyt ollenkaan putkeen. Itseasiassa se meni ihan täysin reisille. Suunniteltiin mitä tavaroita tuodaan, milloin siivotaan ja milloin maalataan keittiön seinä yms. Jes, suunnitelmien mukaan kaiken piti toimia kuin unelma!
Noh, eräs kaunis lauantaiaamu kurvattiin kämpille, tuotiin kasa tavaraa ja Marcosin oli tarkoitus alkaa rappailemaan keittiön seinistä kuivuneita maaleja. Herra väsäsi itsellensä aika huteran näköiset tikkaat ja kiipesi katon rajaan. Yhtäkkiä kuului räks, tikkaat tippu lattialle ja mies lensi perässä. Huudon ja kiroilun perusteella sattui kyllä ja kovaa. Otettiin samantien taksi alle ja suunnattiin sairaalaan. Siellä kävikin ilmi että jalka murtui eikä sitä voi käyttää seuraavaan 5-6 viikkoon. Ei muuta kun kipsi jalkaan ja pihalle. Päätettiin ottaa bussi takaisin Pilariin, koska eihän murtuneella jalalla kauheasti ajella. Kiroiltiin koko loppu ilta huonoa mäihää ja mä koitin parhaani mukaan hoivata potilasta. Seuraavana päivänä saatiin onneksi apujoukkoja, jotka autto meitä roudaamaan loput tavaroista uudelle kämpälle. Mentiin hakemaan autoa ja huomattiin iloksemme, että siihenhän oli murtauduttu. Ikkunassa reikä, radio ja kännykkä tipotiessään. Halleluujaa hyvä onni se vaan jatkuu! No ei auttanut itkeä. Saatiin roudattua sekä tavarat että itsemme sisälle ja alettiin tekemään kotia. Tai no minä aloin, Marcos makasi sängyllä ja huusi kipeää jalkaansa. Myöhemmin illalla huomasin, että jääkaappi on rikki. Voihan ny jumalauta. Ollaan nyt se reilu viikko asuttu täällä ilman jääkaappia, on muuten hankalaa! Ei voi oikein mitään ostaa, kun kaikki menee pilalle. Tänään se rämä kai tulee huollosta ja tulee myös maksamaan  maltaita. No se siitä! Ei enempää huonoa onnea meille, kiitos. Paitsi että jouduttiin ekat päivät ottamaan kylmiä suihkuja kun ei saatu vedenlämmitin systeemiä toimimaan. No onneksi näillä kuumilla säillä se ei kauheasti hätkäytä.


Tavarat alkaa nyt pikkuhiljaa löytämään paikkansa ja tämä asunto näyttää jo ihan kodilta. Ainakin melkein. Tykkään tästä todella paljon. Nyt vaan toivotaan, että kaikki lähtee rullaamaan hyvin eikä meidän tielle osu enää ainottakaan mutkaa!


Kuvat on otettu meidän katolta. Itse asuntoa ei vielä viiti kuvata kun ihan kaikki huonekalut ei täällä vielä ole.


Ps. Meidän taloa vastapäätä on aivan ihana pikku puisto. Oon käynyt jo monena päivänä siellä istumassa ja lukemassa kirjaa. Ihanan rauhallista. Siellä on myös leikkikenttä lapsille, tosi kätevää. Voidaan kuskailla meidän tulevaa poikaa sinne harvase päivä. Aivan, se on poika. Saatiin viime ultrassa sellaisia uutisia. ;)


English: We moved some time ago and I'm really enjoying Buenos Aires again. I love how everything is so close. I'm going to take some pictures of the apartment later when everything is in order.

4 kommenttia:

  1. Voi ei. Ei oo helppoa tää elämä aina :S. Mutta, kiva että tykkäät asunnosta ja kiva kuulla poika-uutinen :).

    VastaaPoista
  2. Ai perkale, jaksamista vaan kipsijalalle! Ja onnittelut poikasesta :)

    VastaaPoista
  3. Aina ei mene kuin strömsössä.. Onnea kuitenkin uudesta kämpästä, pääasia että se on viihtyisä ja onnea myös pikku herra -tiedosta! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos! :) Osaankohan mä leikkiä poikaleikkejä? Päristellä autoilla ja rakentaa leegoja? Hehe, vai tykkäisköhän meiän poika barbie leikeistä.. Ne olis kivoja. :D

    VastaaPoista