sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Lettuja

Oi, sunnuntai. Mulla on sua kohtaan viha-rakkaus suhde. Sunnuntailla on taipumusta olla haikeita, surumielisiä, aika usein myös yksinäisiä. Toisaalta ne tuovat mukanaan myös lepoa, ihanaa rauhaa ja toisinaan myös ihan hyvää mieltä. Muistan koko mun pienen elämäni ajan olevani sunnuntaisin aina tavallista haikeampi. Se on jotenkin niin masentavaa, viikonloppu on takana, huomenna alkaa taas arki. Kadut on tyhjillään, kaikki paikat on kiinni eikä missään näy ketään, kukaan ei haluu hengailla.. Persestä. Toisaalta sunnuntait on hyvä omistaa telkkarimaratooneille (tai no meiän tapaukessa netistä katottaville sarjoille ja leffoille), herkuttelulle ja laiskottelulle. Tai sitten vaikka perheelle. Tollaiset asiat tekee sunnuntaista luksuksen.
Tämäkin sunnuntai alkoi tuttuun tapaan haikein mielin, semi-krapulaisena eilisten juhlien jäljiltä, heti aamusta piti ryhtyä töitä tekemään, olo oli heikko, vitutti. Noh, sitten pienen reseptigooglailun jälkeen mä päätin pistää elämän risaseksi ja totesin, että tänään meikäpoika leipoo! Mua ei nää _ikinä_ leipomassa, koska mä en osaa. Eikä mua oikeestaan edes kiinnosta osata. Mutta tänään halusin jotain hyvää jälkkäriä, joka muistuttaa mua Suomesta.

Kyllä, eli lettutaikinan pyöräytin. En mä tiedä voiko sitä nyt leipomiseksi kutsua. Heitetään vaan ainekset samaan kulhoon, vispilöidään, turvotetaan ja paistellaan pannulla. No mulle tuollainenkin on haaste, joten tästä oli hyvä aloittaa. Sitäpaitsi letut on aina vaan niin pirun hyvii. <3 Ja niistä tulee nuoruus mieleen. Ja mummola. Ja miten mä tulin aina mummolaviikonlopun jälkeen kotiin tuhdimmassa kunnossa. Kyl se mummi oli aina sitä mieltä, ettei lasta pidä nälässä pitää. :P Ja maku paranee kun sekaan heittää kunnon nokareen voita ja kermaa. Terveelliset elämäntavat on niin last season.



Nami! Tehtiin vielä ihan oma hillo mansikoista ja mustikoista. Nyt on masu täynnä ja sunnuntai tuntuukin aika kivalta päivältä. Huomenna ajetaan pääkaupunkiin ja käydään noutamassa Suomesta tullut paketti. Mitäköhän jännää sieltä löytyy.. :)


English: Sundays tend to be sad, quiet, everything is closed, no people on the streets, the city is asleep, nobody wants to hang out. It's the last day of weekend, tomorrow starts a new week.. Blahh, boring. Today my day started exactly like that until I came up with and idea: PANCAKES. Soooo good. And suddenly my day was not that bad after all. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti